DBS tulee helposti yhdistettyä Tappajahaihin, mutta ero näiden kahden välillä on siinä, että Tappajahaissa viattomat ihmiset menivät haiden luokse, kun DBS:ssä geenimanipuloidut älykkäät hait tulevat keittiöön viattomien tai vähemmän viattomien ihmisten luokse. Jos pysyy tarkkana, niin saa huomata Harlinin Suomiviittauksia useampaan otteeseen, aina Häkkisen maailmanmestaruudesta Suomenlippuun saakka. Viittauksia riittää, enkä itsekkään ole kaikkia huomannut, jos tietolähteisiin on luottaminen.
Tarina lähtee siitä, että haiden aivomassaa kasvattamalla yritetään saada parannus Altzheimerin tautiin, mutta jokin menne vikaan ja ihmisten saalistus alkaa. Ohjaustyö on erittäin laadukasta ja tapahtumat onnistuvat yllättämään muutaman kerran, eikä piinaavia tilanteita paljoa enempää voisi olla. Jännitys tuntuu laukeavan aina viime hetkellä, eikä katsojaa hevillä rauhaan jätetä. Stunt miehiä ei Harlinin perinteiseen tapaan käytetä, vaan näyttelijät suorittavat stunttinsa itse.
Elokuva on täynnä nimettömiä kasvoja, jolla saavutetaan tilanne, jossa seuraavan kuolonuhrin arvaaminen on melko vaikeaa. Vaikka ovatkin nimettömiä, niin ainakin heistä muutama näyttelee osansa todella hienosti ja uskottavasti. Syntyypä inhon tunnekkin heistä erästä kohtaan... Papukaijamerkki suorituksille.
DBS olisi voinut olla hieman parempikin, mutta tällaisenaankin se on erinomainen viihdepaketti yhden illan aivottomalle leffatuokiolle. Hyvä niin. Uskallan suositella.
